Uudistamme sivustoamme – kiitos kärsivällisyydestäsi!
Olemme parhaillaan rakentamassa uutta modernimpaa ja käyttäjäystävällisempää verkkosivustoa.
Tällä välin löydät sivustoltamme vain yhteystietomme, mutta lisää on tulossa – pysythän kuulolla!
Kangasalan kuntaveroprosentti on 9,4. Sitä ei voida enää nostaa, vaan sitä on alennettava heti kaupungin talouden sen salliessa. Kuntatalouteen kohdistuu tulevina vuosina monenlaisia paineita, kuten valtionosuuksien ja muun valtion rahoituksen vähenemistä, ja siksi on kriittistä, kuinka kaupungin muu tulorahoitus muodostuu. Veropohjaa eli veronmaksukykyisten asukkaiden ja yritysten saamista Kangasalle on määrätietoisesti kasvatettava. Kokoomus vastustaa kaikkien veroluonteisten maksujen käyttöönottoa, tästä esimerkkinä hulevesimaksu.
Talouden reunaehtojen ollessa tiukat on väistämättä keskityttävä kunnan ydintehtäviin ja rohkeasti arvioitava, mitä rönsyjä on mahdollista karsia. Kaikkia toteutettavia hankkeita on arvioitava talouden näkökulmasta.
Kaavoitus on oleellinen osa elinvoimasta huolehtimista. Siksi kaavoituksen resurssien tulee olla riittävät ja toiminnan sujuvaa. Kaavoituksen talousvaikutuksia tulee arvioida systemaattisesti ja huomioida ne suunnittelussa ja päätöksenteossa. Saarenmaan ja Lamminrahkan alueiden kehitystä on tuettava. Rantakaava-alueella rakennusoikeuden lisääminen ja käyttötarkoituksen muuttaminen laajentaa veropohjaa. Kangasalla on upeita vesistöjä, ja rakentamista rantojen läheisyyteen on edistettävä. Näkymät vesistöihin lisäävät viihtyvyyttä ja kohottavat elämänlaatua.
Liikenneyhteydet ovat kriittisiä elinvoiman kannalta. 9-tien perusparannusta on kiirehdittävä ja vaikuttamistyötä tarvittavan valtion rahoituksen saamiseksi on jatkettava. Kaupungilla tulee olla vahva tahto osallistua valtatie 12 suunnitteluun siten, että rakentamisesta aiheutuvat haitat jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Kehä 2 -tien toteutumista on edistettävä. Asema-Lentola-tieyhteys tulee toteuttaa heti talouden sen mahdollistaessa. Ruutanan seisakkeen ja lähijunayhteyden selvitystyötä tulee jatkaa sekä edistää raitiotien ulottamista Lamminrahkaan.
On arvioitava, onko nykyinen tonttien vuokraamista suosiva linja järkevä, vai voitaisiinko maapoliittista ohjelmaa toteuttaa esimerkiksi 50/50 % -periaatteella, jolloin kaupunki voisi tasapuolisesti sekä myydä että vuokrata tontteja. Kokoomuksen näkemyksen mukaan kaupungin tulee tehdä tarpeelliset maahankinnat, jotta kaupungin pitkäjänteinen kehittäminen on mahdollista.
Kaupungin omistajastrategiaa on päivitettävä, ja sen tulee olla tarkoituksenmukainen. On arvioitava, milloin kaupungin omistaminen on järkevää. Kaupungin omistuksessa oleva perusinfra, kuten lämpö ja vesi, on pidettävä kaupungin 100 % omistuksessa sen muodosta riippumatta.
Kangasala ei ole omavarainen työpaikkojen suhteen, ja kaupunkiseudulla onkin luonnollista, että työssä käydään yli kuntarajojen. Silti työpaikkojen määrää ja sitä kautta työpaikkaomavaraisuutta on syytä kasvattaa myös huomioimalla nykyisten yritysten mahdollisuudet toimintojensa laajentamiseen kaupungissa. Yrittäjyyttä voidaan tukea takaamalla erilaisiin tarpeisiin soveltuvien yritystonttien saatavuus ja mahdollistamalla toimitiloja aloittaville yrittäjille.
Kangasalan elinkeinoelämä on monipuolista. Taajama-alueiden ja maaseudun elinvoimaa on tuettava mahdollistamalla olosuhteet yritystoiminnan jatkamiselle ja uuden aloittamiselle. Matkailuelinkeinon kehittämisellä on tässä tavoitteessa tärkeä rooli. Kangasalan ainutlaatuinen luonto ja monet kiinnostavat kohteet tarjoavat hyvän pohjan matkailun kehittämiselle – kun vain osaamme markkinoida itseämme.
Elinvoiman säilyttäminen on Kangasalan elinehto, ja sen lisääminen tulevaisuuden menestyksen avaintekijä. Työstä ja toimeliaisuudesta syntyy hyvinvointia, ja sen pohjalle voidaan rakentaa hyvä ja toimiva arki.
Näitä asioita Kokoomus on tulevalla valtuustokaudella edistämässä.
Turvallisuus on moniulotteinen asia, ja Kokoomus haluaa edistää sitä erilaisin keinoin. Hyvinvointi, yhteisöllisyys, luottamus ja tulevaisuudenuskon vahvistaminen kaikki rakentavat turvallisuutta ja luovat osaltaan turvallisuudentunnetta. Siksi syrjäytymisen ehkäisy sekä lasten ja nuorten tasapainoista kasvua edistävä työ ja perheiden tukeminen ovat avainasemassa myös turvallisuuden vahvistamisessa. Elinvoimainen maaseutu luo pohjan huoltovarmuudelle.
Viihtyisä elinympäristö tukee turvallisuutta. Se, että katujen ja teiden ylläpito on kunnossa ja ne ovat riittävästi valaistuja, ovat perusasioita. Ryteiköt kaupunkikuvassa eivät edistä viihtyisyyttä eivätkä siten turvallisuutta. Turvallinen ja virikkeitä tarjoava kaupunkitila toimii hyvänä kasvuympäristönä nuorille. Näitä asioita Kokoomus on tulevina vuosina edistämässä.
Turvallinen elinympäristö ja kaupunkitila on esteetön ja mahdollistaa hyvän arjen erilaisille ihmisille. Segregaation ennaltaehkäisy on keskeistä siinä, että Kangasala voi olla ja säilyä turvallisena paikkana asua ja elää. Esteettömyys ja avoimuus on paitsi fyysinen ulottuvuus, myös toimintakulttuuriin liittyvä asia. Kaupungin tarjoamien palveluiden tulee olla esteettömiä, avoimia ja helposti saavutettavia.
Liikenneturvallisuuden osalta Kokoomus haluaa aktiivisesti edistää 9-tien perusparannuksen toteutumista. Kevyenliikenteen väylien osalta Korvenperäntien ja Luottamusmiehentien väylät tarvitaan kiireellisesti. Autoilu on Kangasalan maantieteellisen laajuuden vuoksi monille välttämätön tapa liikkua. Siksi sen sujuvuudesta ja kaikkien tienkäyttäjien turvallisuudesta on huolehdittava. Osana autoilua on pysäköinnille oltava riittävät edellytykset. Jotta Lamminrahka voi olla houkutteleva asuinpaikka, täytyy pysäköinnille varata tilaa. Myös keskustan lyhytaikaisen asiointipysäköinnin mahdollisuudet on turvattava (esim. asiointi apteekissa).
Viihtyisä elinympäristö tukee turvallisuutta. Se, että katujen ja teiden ylläpito on kunnossa ja ne ovat riittävästi valaistuja, ovat perusasioita. Ryteiköt kaupunkikuvassa eivät edistä viihtyisyyttä eivätkä siten turvallisuutta. Turvallinen ja virikkeitä tarjoava kaupunkitila toimii hyvänä kasvuympäristönä nuorille.
Näitä asioita Kokoomus on tulevina vuosina edistämässä.
Hyvinvointi tarkoittaa sujuvaa arkea kaikille kaupunkilaisille. Eliniän pidentyminen on huomioitava palvelujen ja ympäristöjen tavoitettavuudessa. Sosiaalisten suhteiden ylläpysyminen, oman arjen hallinta, liikkuminen ja palveluiden käyttö ovat osa sujuvaa arkea ja rakentavat hyvinvointia.
Hyvinvointi koostuu erilaisista elementeistä. Kangasalla Kokoomus haluaa edistää liikuntaa ja kulttuuria sekä rakentaa hyvinvointia tukevaa elinympäristöä.
Kangasalla on hienoja ulkoilumaastoja ja -paikkoja, joista tulee huolehtia. Kokoomus haluaa säilyttää ja kehittää niitä ja siten tukea kaupunkilaisten hyvinvointia ja terveyttä. Latuverkosto ja sen ylläpito tulee nostaa takaisin seutukunnan parhaalle tasolle. Kangasalan hienoa luontoa ja liikuntamahdollisuuksia voitaisiin mainostaa ja markkinoida nykyistä tehokkaamminkin.
Lasten ja nuorten sekä eläkeläisten ja muiden erityisryhmien liikuntaa tulee kaikin keinoin mahdollistaa ja tukea.
Vesaniemen uimaranta on helmi kaupungin keskustan kupeessa, ja sen kehittämisessä on potentiaalia. Uimarantaa ja melontakeskusta tulee vaalia ja rakennukset kunnostaa heti, kun siihen on taloudelliset edellytykset.
Yksi kunnan lakisääteisistä tehtävistä on järjestää kulttuuritoimintaa. Kokoomus haluaa edistää Kangasalla asukkaiden tarpeista lähtevää palvelujen tuottamista. Palveluita voidaan tuottaa eri tavoin, ja siksi kulttuuripalveluiden järjestämistä tulee tarkastella ennakkoluulottomasti. Tulevalla valtuustokaudella tulee selvittää, mikä kaupungin kulttuuritoiminnan rooli on ja olisiko palveluiden järjestäminen yhdistettävissä Kangasala-talon toimintaan.
Kangasalan kaupunki tukee laajasti erilaisia järjestöjä. Järjestöjen ja koko kolmannen sektorin toiminta on arvokasta. Tätä tulee edelleen, mahdollisuuksien mukaan, tukea tärkeänä osana kaupunkilaisten osallistamista.
Kangasalan luonto ja maisemat ovat vertaansa vailla. Kokoomus haluaa näitä vaalia, ja siksi pidämme tärkeänä kulttuurimaiseman ennallistamista ja perinnemaiseman esiin kaivamista ja säilyttämistä. Avoin ja kauas näkyvä tila tukee mielen hyvinvointia. Hyvin ylläpidetyt liikuntareitit mahdollistavat luonnossa liikkumisen ja siitä nauttimisen.
Rakennetun ympäristön tulee olla viihtyisä. Rakentamisen suunnittelussa tulee ottaa huomioon kaupunkinäkymä kokonaisuutena eli se, miltä rakennukset näyttävät ulospäin, kun niissä asutaan. Puut ja vehreys kuuluvat myös kaupunkiympäristöön.
Sivistys ja koulutus ovat sote-uudistuksen jälkeen kuntien keskeinen vastuualue ja työsarka. Kokoomus haluaa säilyttää Kangasalla laadukkaan perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen. Sen perustana on toimiva kouluverkosto ja riittävän pienet ryhmäkoot. Arvioiden mukaan 7-vuotiaiden määrä vähenee 2,2 % Kangasalla vuoteen 2030 mennessä, joten ryhmäkokojen kasvattamiselle ei tulisi olla tarvetta.
Oppimisen tuen uudistus on astumassa voimaan 1.8.2025, ja se tulee vaikuttamaan merkittävästi myös Kangasalan esi- ja perusopetuksessa. Oppimisen tuen tulee olla oikea-aikaista ja tarkoituksenmukaista. Erityisryhmien perustamiseen tulee suhtautua ennakkoluulottomasti.
Kansainvälistyvässä maailmassa kielitarjontaa tulisi lisätä perusopetuksessa, ei vähentää. Älylaitteiden käytön rajoittamista kouluissa on edistettävä lakiuudistuksen puitteissa. Digilaitteiden käytöstä on kertynyt tutkimustietoa, ja siksi niiden käytölle opetuksessa tulee aina olla hyvät perusteet. Urheiluseuroja tulee entistä enemmän käyttää iltapäivätoiminnan tukena.
Menestyvä lukio, toisen asteen ammatillinen koulutus ja kampusalue ovat tärkeä osa Kangasalan kaupungin vetovoimaa. Musiikki on lukion vahvuus, mutta on pohdittava, voisiko tulevaisuudessa olla muitakin painotuksia – kenties liikunta? Lukio on vetovoimainen, ja siksi tulee arvioida, voidaanko sisäänottomääriä kasvattaa ja kuinka tila-asiat ratkaistaisiin.
Laadukas varhaiskasvatus on merkittävä lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva palvelu. Ryhmäkokojen tulee olla riittävän pieniä. Yksityinen palvelutuotanto varhaiskasvatuksessa tukee kaupungin tuottamaa palvelua ja monipuolistaa sitä. Lasten luontoyhteyttä voidaan vahvistaa erilaisilla ympäristöillä. Tulevalla valtuustokaudella tulee käynnistää metsäeskaritoiminta.
Opetuksen ja varhaiskasvatuksen käytössä olevien tilojen on oltava ajanmukaisia, toimivia ja käyttäjilleen terveellisiä.
Kokoomus haluaa säilyttää ja edelleen kehittää Kangasalla laadukasta perusopetusta, varhaiskasvatusta ja toisen asteen koulutusta.
Kestävä kehitys tarkoittaa taloudellista kestävyyttä, sosiaalista kestävyyttä sekä ihmisten ja ympäristön hyvinvointia.
Taloudellista kestävyyttä turvaavat yrittäjyyden ja yrittäjyyden olosuhteiden tukeminen. Toimiva talous ei ole itseisarvo vaan se väline, jonka kautta syntyy työpaikkoja, toimeentuloa ja hyvinvointia kaupunkilaisille.
Kaupungin peruspalveluista varhaiskasvatuksella ja opetuksella on merkittävä tehtävä sosiaalisen kestävyyden vahvistamisessa. Sosiaalista kestävyyttä tuetaan myös mahdollistamalla paikkoja osallistumiselle ja vuorovaikutukselle. Näitä ovat esimerkiksi liikunta-, harrastus- ja kulttuuripaikat sekä kirjastot, joissa kaupunkilaiset kohtaavat toisiaan. Myös ravintolat ja kahvilat yrityksinä luovat tiloja yhdessäoloon.
Rakennetun elinympäristön tulee sijoittua luontoarvoja kunnioittaen ympäristöön. Näin kaupunkikuva voi säilyä luonnonläheisenä ja sitä voidaan edelleen kehittää ja parantaa. Kasvava asukasmäärä tarkoittaa sitä, että ympäristössä tapahtuu muutoksia ja kaupunkikuvakin kehittyy. Elinympäristön kestävyyttä voidaan edistää vesistöjen hajakuormitusta vähentämällä ja toteuttamalla kestävää, monimuotoista metsätaloutta.
Kaupungin energiankäytössä tulee pyrkiä käyttökohteiden mukaan tarpeenmukaisuuteen ja energiajärjestelmiä koskevien investointien tulee perustua uusiutuvien energialähteiden käyttöön. Tuulivoimaloiden sijoittumiseen Kangasalle tulee suhtautua avoimesti ja selvittää perusteellisesti vaikutukset ympäristöön. Haluamme päätöksenteossa edistää pyrkimystä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen.
Kangasala on osa kehittyvää Tampereen kaupunkiseutua. Seutuyhteistyön kautta voidaan tarkastella aluetta kuntarajat ylittäen ja useiden vuosikymmenten aikajänteellä. Kokoomus suhtautuu seutuyhteistyöhön positiivisesti ja näkee sen kaupunkiseudun vahvuutena, joka hyödyttää kaikkia.
Kokoomus haluaa edistää kestävän ympäristön suunnittelua ja rakentamista, arvokkaan kaupunkikuvan säilyttämistä ja kehittämistä sekä koko Tampereen kaupunkiseudun seutuyhteistyötä.