Öhrling, Markku
Wäre, Hannu
Haluan olla tasapainottamassa kaupungin taloutta. Elinvoimainen kaupunki pitää sisällään vahvan ja monitahoisen yhteistyön yrittäjien kanssa. Kaupungin pitää olla houkutteleva sekä uusille että vanhoille yrittäjille.
Waris, Timo
Olen kokenut pappi ja johtaja, joka haluaa vahvistaa yhteisöllisyyttä ja vastuullista päätöksentekoa. Olen toiminut johtotehtävissä yli 20 vuotta, erityisesti valmentavan johtamisen ja nuorten hyvinvoinnin parissa. Haluan rakentaa kestävää tulevaisuutta, jossa nuorilla on aidot mahdollisuudet kasvaa ja vaikuttaa.
Virolainen, Timo
Kangasala on hyvä paikka asua. Täällä kehitetään alueita yritystoiminnan tarpeisiin, keskitytään työllisyydenhoitoon sekä vahvistetaan terveyden vaalimista, kuten lasten, nuorten ja vanhusten hyvinvointia. Kestävä kehitys ja hiilineutraalisuustavoitteet kannustavat kaupungin toimintaa. Jatketaan samalla tavalla! Kangasalan tulee pyrkiä talouden tasapainoon asukkaitaan unohtamatta. Äänestä Timo Virolainen 68
Villgren, Jessika
Minusta on tärkeää, että Kangasala jatkaa kehittymistään ja pysyy elinvoimaisena sekä turvallisena kotina meille kaikille. Lisäksi tahdon varmistaa, että laadukas varhaiskasvatus sekä koulutus ovat jokaisen lapsen ja nuoren oikeus myös tulevaisuudessa.
Vahvelainen, Saana
Olen YTM, luokanopettaja ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Haluan, että Kangasala on elinvoimainen ja vahvan talouden kaupunki, joka varmistaa laadukkaan kasvatuksen, koulutuksen ja monipuoliset liikuntamahdollisuudet sekä pitää huolta ympäristöstä. Olen motivoitunut ja sitoutunut jatkamaan työtä Kangasalan kehittämiseksi.
Uskalinmäki, Sari
Koen vahvasti, että päätöksenteossa tarvitaan sekä sydäntä että järkeä – minulta löytyy niitä molempia. Tässä ajassa minua puhuttelee etenkin ikäihmisten kohtelu sekä nuorten mielenterveys ja mielen hyvinvointi. Täällä kukaan ei pärjää yksin, vaan tarvitsemme toisiamme. Yhdessä olemme paljon enemmän!
Uotila-Välimäki, Soili
Olen tällä hetkellä toisen kauden valtuutettu ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja. Työskentelen sosiaali- ja terveysalan opettajana. Minulle tärkeitä asioita ovat kasvatus ja koulutus, turvallisuus sekä ihmisen hyvinvointi vauvasta vanhukseen. Päätöksenteko on yhteistyötä ja kokonaisuuksien hahmottamista. Ehdolla sekä kunta- että aluevaaleissa.
Tuominen, Janne
Valtuutettuna pyrin edistämään lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia, jota teen jo toimiessani Kisa- Eaglesin puheenjohtajana ja valmentajana. Kangasalan vetovoiman parantaminen onnistuu kaavoittamalla kaupunkia järkevästi niin yrityksille kuin asukkaille.
Tulenheimo, Tapio
Kunnallispolitiikka veressä, asukkaiden etuja jo 5. polvessa. Itsellänikin jo 50 v eri tehtäviä kaupungille, rakkaudesta lajiin. Tärkeintä on hyvä olo, turvallisuus sekä varmuus taloudesta. Siksi tuen liikuntaa, luontoa ja kulttuuria sekä alempaa veroastetta. Näiden ympärille rakentuu hyvä elämä Kangasalla.